Vuosi 2006

11.12. Tämän vuoden viimeinen näyttely eli Voittaja 2006 on nyt nähty ja koettu. Titteleitä ei lauantaina meille tullut, mutta Lenny, Ada, Molly ja Sophie saivat kaikki erinomaisen, joten ei meillä huonostikaan mennyt. Kiitokset kivasta päivästä kuuluvat koirien lisäksi ihanille ihmisille, mm. Lindalle, Riina-Kaisalle, Lennyn perheelle, Kristerille & Christerille (kennel Rottriver's) ja suurelle joukolle muita tuttuja.
Näissä merkeissä on mukava päättää kulunut näyttelyvuosi ja alkaa suunnitella uusia kujeita ensi vuodelle. Palatakseni vielä hetkeksi viime viikonloppuun kerrottakoon, että Arnon isä Pojke (KANS & POHJ MVA Swiss Clubwinner -06 Blondes Have More Fun Van Eskadale) oli sunnuntaina Ruotsin Voittaja 2006 -näyttelyssä rotunsa paras saaden uuden tittelin SV-06 nimensä eteen!

Helsinki KV 9.12., tuomari Benny Blid, Ruotsi
Lenny JUN ERI
Ada JUN ERI 4
Molly JUN ERI 3
Sophie NUO ERI 1

21.10. Edellisestä uutispäivityksestä on kulunut runsaasti aikaa, mutta syy tähän on yksinkertainen: mitä lähemmäs loppusyksyä ja talvea mennään, sitä vähemmän on näyttelyitä ja sitä kautta näyttelytuloksia, joita päivittää.
Arno lähti viime viikolla Sveitsiin, jossa asuu ja kiertää näyttelyitä ensi vuoden helmikuuhun asti Paperlapap's-kasvattajan hyvässä hoidossa. Viime viikonloppuna oli vuorossa ensimmäiset näyttelyt Lausannessa (molemmat kansainvälisiä näyttelyitä), joista tuloksena sunnuntailta junioriluokan SERT, tuomarina Birgitta Hasselgren Ruotsista. Molempina päivinä rotunsa paras oli Arnon isä KANS & POHJ MVA Blondes Have More Fun V Eskadale "Pojke".

22.8. Viime viikonloppu kului Riina-Kaisan ja koirien kanssa Kouvolan ja Heinolan kaikkien rotujen näyttelyissä. Viikonlopun positiivinen yllättäjä oli Huldan poika Lenny, joka hurmasi tuomarit upealla esiintymisellään ja ihanalla ulkonäöllään ollen lauantaina paras uros -luokassa neljäs saaden vara-SERTin ja sunnuntaina paras uros -luokan toinen saaden toisen SERTinsä! Kaunis kiitos Lennyn perheelle äärimmäisen hyvin toimivasta yhteistyöstä!
Tarkemmat tulokset viikonlopulta:

Kouvola 19.8., tuomari Annámaria Tarjan, Unkari
Arno PEK 1 KP ROP-pentu
Lenny JUN ERI 1 PU-4 vara-SERT
Sophie JUN EH 3

Heinola 20.8., tuomari Roberto Schill, Romania
Arno PEK 1
Lenny JUN ERI 1 PU-2 SERT
Sophie NUO ERI 1 PN-2 SERT

Pertti Virtasen ottamia kuvia Lennystä Heinolassa:
  

13.8. Kesäloma alkaa olla ohi, ja on aika päivitellä lisää kuluneen kesän näyttelytuloksia. Myös yksi ulkomaan tulos on tarjolla, sillä kävin heinäkuun lopulla yhdistetyllä loma- ja koiranäyttelymatkalla Latvian Riikassa tapaamassa Helgaa perheineen. Thank you so much Jolanta & co. for the wonderful time that I spent with you! 

Marupe, Latvia 29.7., tuomari Lars Adeheimer, Ruotsi
Helga JUN 1/1 SA JUN-SERT PN-1 ROP
 

Kuopio 4.8., tuomari Paavo Mattila, Suomi
Molly PEK 1 KP ROP-pentu
Arno PEK 2 KP
Sophie JUN ERI 1 PN-1 SERT VSP

Kuopio KV 5.8., tuomari Stefan Sinko, Slovenia
Arno PEK 1 KP ROP-pentu
Molly PEK 1 KP VSP-pentu
Sophie JUN ERI 2 PN-2 vara-SERT

Kuopio KV 6.8., tuomari August de Wilde, Belgia
Arno PEK 1 KP ROP-pentu
Molly PEK 1 KP VSP-pentu
Sophie JUN ERI 2 PN-3

Pälkäne 12.8., tuomari Kirsi Sainio, Suomi
Lenny JUN ERI 1 PU-2 vara-SERT

Raisio 12.8., Marto Steinbacher, Itävalta
Molly PEK 1 KP ROP-pentu
Sophie JUN ERI 2

16.7. Tänään Riina-Kaisa ja Sophie kävivät valloittamassa näyttelykehää Helsingissä. Cairnien tuomari Joyce Crafword-Manton Irlannista taisi tosissaan tykästyä pikku-Sohviin, sillä tulos oli vallan mainio. Sophie oli VSP häviten ainoastaan isälleen Ruffelle (FIN & EST MVA JV-04 LTUV-05 Leavenworth Wish of My Soul), joka oli siis rotunsa paras.

Sophie JUN ERI 1 PN-1 SERT VSP

10.7. Eilen sunnuntaina 9.7. Karjaan näyttelyssä, jossa cairnien tuomarina toimi Marja Salminen, Sophie oli upeasti rotunsa paras! Ohessa vielä kuva näyttelystä, kuvan on ottanut Salla Vuokila.

 kuva Salla Vuokila
Sophie JUN ERI 1 PN-1 SERT ROP

3.7. Huldan rakkaat lapset eli Rocco's Collar H-pentue täytti tänään 1 vuotta! Lämpimät onnittelut veljeksille: Aksu, Lenny, Natte ja Onni. Congratulations to the dear sister Helga, too!
Ohessa vielä Adan ja Lennyn yhteinen synttäriposeeraus. Lisää uusia kuvia Adasta ja Lennystä päivitän sivuille myöhemmin tällä viikolla. Kuvista kaunis kiitos kuuluu hovikuvaajallemme Lindalle.

 Lenny ja Ada 1 v. (kuva Linda Lehtiheimo)

2.7. Taas on yksi näyttelyviikonloppu takana. Lauantaina kävimme ryhmänäyttelyssä Virroilla, missä pikku apinamme Ada yllätti voittaen narttujen junioriluokan ja sijoittuen lopulta paras narttu -luokassa toiseksi saaden sertin! Sunnuntaina oli vuorossa Ulvilan kaikkien rotujen kansallinen koiranäyttely, missä Sophie sai viikonlopun toisen vara-sertinsä. Ulvilassa toimin handlerina  myös muutamille muille koirille kuin vain Adalle. Cairn Petu (Stonepile Fire Pepper) oli NUO ERI 1 ja toinen cairn Emppu (Stonepile Easy Winning) oli AVO ERI 3. Lisäksi olin mukana esittämässä australianterrierikennel Jaskarin kasvattajaluokkaa BIS-kasvattajakehässä, missä sijoitus oli hieno BIS-2. Tällöin näyttelyhihnan toisesta päästä löytyi mukava aussieherra Retu (Jaskarin Hitch-Hiker). 

Virrat 1.7., tuomari Rita Kadike-Skadina, Latvia
Ada JUN ERI 1 PN-2 SERT
Sophie JUN ERI 2 PN-3 vara-SERT
Rocco's Collar -kasvattajaluokka 1 KP ROP-KASV BIS1-KASV

Ulvila 2.7., tuomari Tim G. Doxtater, Kanada
Ada JUN ERI 2
Sophie JUN ERI 1 PN-3 vara-SERT

21.6. Viime viikonloppu oli näyttelyitä täynnä, ja viikonlopun tuloksia olisi hieman lisää tarjolla. Kaikki Suomen tulokset ovat nyt koossa, tarkempia tiedonantoja odottelen enää Latviasta. Huhu kertoo, että Helga olisi lauantaina saanut ensimmäisen juniorisertinsä Ogressa, Latviassa... 
Itse vietin siis aurinkoisen sunnuntaipäivän Tuurissa MiljoonaKoira-näyttelyssä, jossa tulos oli mitä mainioin. Muut Rocco's Collar -tiimiläiset olivat cairnterrien erikoisnäyttelyssä Turussa, jossa menestys oli myös varsin mukava.

Tuuri 18.6., tuomari Paavo Mattila, Suomi
Ada JUN ERI 1 PN-1 SERT VSP
Adan arvostelu: Hyvät mittasuhteet omaava kaunis narttu. Kuono voisi olla aavistuksen lyhyempi. Hyvä ilme ja korvat. Erinomainen kaula, runko ja takaosa. Hyvä karvanlaatu. Kauniisti kannettu häntä. Hyvät liikkeet. Miellyttävä luonne.

Lenny JUN ERI 1 PU-1 SERT ROP
Lennyn arvostelu: Kaunis nuori uros. Hyvä pää. Hyvät pienet korvat. Erinomainen kaula, runko ja takaosa. Hyvä ylälinja. Hyväasentoinen, aavistuksen lyhyt häntä. Hyvä karva. Liikkuu hyvin. Vilkas, miellyttävä luonne.

Suuret kiitokset Marjo Aholalle (kennel Bluepepper's), joka kaikessa avuliaisuudessaan tuli olemattomalla varoitusajalla esittämään Adaa rotunsa parhaan valintaan!

Cairnterrierien erikoisnäyttely, Turku, 18.6., tuomarina kasvattajatuomari Dawn Inett, Iso-Britannia (kennel Carradine)
 
Arno BIS-pentu & handlerina Riina-Kaisa
Arno PEK 1 KP ROP-pentu/BIS-pentu
 Molly PEK 1 KP & handlerina Riina-Kaisa
Molly PEK 1 KP
Sophie JUN ERI 1 PN-2 SERT
Rocco's Collar -kasvattajaluokka 1 KP ROP-KASV
 Kasvattajaluokka, Sophie vasemmassa laidassa

14.6. Taas olisi muutamia uusia näyttelytuloksia, tällä kertaa sekä Suomesta että ulkomailta. Muuten tulokset ovat totuttua EH- ja ERI-linjaa, mutta hienon poikkeuksen tekee Helga, joka sai Tallinnassa BALTJW-06 -tittelin liitettäväksi nimensä eteen.
Congratulations to Helga and Jolanta for the Baltic Junior Winner title!

Helsinki KV 10.6., Euroopan Voittaja 2006, tuomari Liz Cartledge, Iso-Britannia
Ada JUN ERI 2
Adan arvostelu: 11 months. Full of confidence. Neat head. Intelligent expression. Good neckline. Excellent jacket. Good silhouette standing. Very well handled. Front movement needs to get firmer.
Lenny JUN ERI 4
Lennyn arvostelu: 11 months grey brindle. Good body and outline. Quality head. Good feet. Low set hocks. Free mover. Well handled. Coat not at its best at the moment.
Sophie JUN ERI 3

Tallinna KV 4.6., Baltian Voittaja 2006, tuomari Siv Jernhake, Ruotsi
Helga JUN ERI 1 BALTJW-06 JUN-SERT ROP-JUN PN-4
Helgan arvostelu: Nice feminine bitch with good expression. Good lenght of back and nice tail. Don't let her get any heavier. Nice coat. Moves well.

Mänttä 4.6., tuomari Tuire Okkola, Suomi
Ada JUN EH 2

29.5. Eilen 28.5. olimme Järvenpään kaikkien rotujen näyttelyssä, jossa cairnien tuomarina toimi Zeljco Gajic Sloveniasta. Junnutyttömme olivat melkoisessa vauhdissa, sillä tulos oli seuraavanlainen:

Ada JUN ERI 1 PN-2 vara-SERT
Adan arvostelu: 10 months old. Very nice head & expression. Correct eyeshape & ears. Well developed chest. Very nice topline. Correct tailset. Good front & rear angulation. Excellent quality of the coat. Moves very well. Very nice female.

Sophie JUN ERI 2 PN-4

20.5. Kevään ja kesän myötä viikonloput täyttyvät näyttelyistä, joten joitakin tuloksia olisi jälleen tarjolla:

Rauma 20.5., tuomari Tapio Ranta, Suomi
Lenny JUN ERI 2
Lennyn arvostelu: Erinomainen tyyppi & koko. Hyvä ilmeinen, maskuliininen pää. Hyvä kaula & ylälinja sekä hännän kiinnitys. Hieman lyhyt olkavarsi. Hyvä takaosa. Karvanlaatu
hyvä, mutta ei parhaassa näyttelykunnossa tänään. Liikkuu erittäin hyvin.
Ada JUN EH 1

Honkajoki 7.5., tuomari Marja Talvitie, Suomi
Lenny JUN EH 1
Lennyn arvostelu: Erittäin hyväntyyppinen, aavistuksen matala, vielä kapea kalloinen pää,
hieman pitkät korvat, hyvä ilme, etu- & takakulmaukset hyvät, liikkuu ok,
hyvä karvanlaatu, puuttuu useita välihampaita, hyvä luonne.
Ada JUN EH 2
Adan arvostelu: Hieman lanneosaltaan pitkä, kuitenkin erittäin hyvän tyyppinen. Hieman kapea kallo. Hyvä kaula, häntä & takaosa. Erinomainen karvanlaatu, mutta ei täydessä turkissa. Puuttuu muutama välihammas. Liikkuu hyvin. Tarvitsee aikaa.

Somero 6.5., tuomari Marja Salminen, Suomi
Sophie JUN ERI 1 PN-2 vara-SERT

Lahti KV 22.4., tuomari Maija Mäkinen, Suomi
Ada  JUN ERI 1
Adan arvostelu: Viehättävä nuori neiti, jolla hyvät rungon mittasuhteet ja kaunis ylälinja. Hyvä pää, korvat, silmät & purenta. Kaunis kaula. Ikäisekseen hyvä runko & eturinta. Hyvin kulm. takaosa. Hieman suora olkavarsi. Vapaat joustavat liikkeet. Hyvä askelmitta. Hyvä karvanlaatu, mutta esitetään turhan lyhyessä turkissa. Esiintyy hyvin.

9.4. Sophie osallistui tänään Kinnulan ryhmänäyttelyyn, jossa tuomarina toimi Markku Kipinä. Tulos oli jälleen superhyvä:

Sophie JUN ERI 1 PN-3 SERT

26.3. Viime viikonloppu oli näyttelyitä täynnä. Lauantaina 18.3. Ada, Hulda ja Huldan pentu, Adan sisko Helga osallistuivat Helgan kotikaupungissa Latvian Riikassa kansainväliseen Latvian Voittaja 2006 -näyttelyyn. Tuomarina ja pentujen BIS-tuomarina toimi Kornelija Butrimova Liettuasta. Tulokset olivat seuraavat:

Ada PEK 1 KP ROP-pentu BIS4-pentu

Helga PEK 2 KP

Hulda VAL 1/1 SA vara-CACIB

Sunnuntaina 19.3. Sophie osallistui koto-Suomessa Tampereen kansainväliseen näyttelyyn, tuomarina saksalainen Rainer Jacobs. Tulos oli todella hieno:

Sophie JUN ERI 1 PN-2 SERT

Kuvia ks. viikonlopusta lisätään mahdollisimman pian.

4.3. Olimme viime viikon sunnuntaina 26.2. Helsingissä pentunäyttelyssä. Cairnterrierejä oli paikalla 7, ja cairnien tuomarina toimi Unto Timonen. Näyttelyyn osallistuivat Huldan pentueesta Ada, Lenny ja Onni. Suuret kiitokset pojille ja niiden perheille näyttelyyn osallistumisesta! Adalla ja minulla oli hauska päivä, toivottavasti teilläkin.
Hienosti meni, sillä tulokset olivat seuraavat:

Ada PEK 1 KP ROP-pentu
Adan arvostelu: Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvä etuosa. Suorat raajat. Kaunis runko. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvä kinnerkulma. Hyvä temperamentti. Tehokkaat liikkeet.

Lenny PEK 1 KP VSP-pentu
Lennyn arvostelu: Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvä ilme. Oikea-asentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Suorat raajat. Hyvä runko. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvin kulmautuneet takaraajat. Liikkuu hyvin.

Onni PEK 3
Onnin arvostelu: Hyvät mittasuhteet. Hyväpiirteinen pää. Voisi esittää varmemmin korvansa. Hyvät raajat. Hyvin kulmautunut etuosa. Hyvä rungon muoto. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvä kinnerkulma. Liikkuu hyvin ajoittain, ei yhteistyöhaluinen esittäjän kanssa tänään.

Tässä vielä Pertti Virtasen ottama kuva näyttelystä, vasemmalla Ada ja oikealla Lenny.

21.1. Uuden vuoden näyttelykausi avattiin meidän osaltamme tänään Turun kansainvälisessä koiranäyttelyssä, jonne oli ilmoitettu 55 cairnterrieriä (5 pentua, 21 urosta ja 29 narttua). Tuomarina toimi alankomaalainen cairnterrierikasvattaja Yvonne van den Bogert (kennel Ol’ Kyarnrowen’s). Ihan hyvin meni, sillä tulokset olivat seuraavat:

Hulda VAL ERI 2 PN-3
Huldan arvostelu: 5 years. Excellent type and size. Lovely head. Good bite. Well constructed. Straight front. Good body. Nice coat. Sound mover with excellent temperament.

Sophie JUN ERI 1

ROP ja RYP-1 oli Huldan serkkutyttö Ruotsista eli S MVA MV-03 Rottriver's Walk On By.
Kiitokset matkaseurasta Sailalle ja Evalle!