Vuosi 2007

8.12. Mennyt viikko on pitänyt sisällään useita hyviä juttuja. Ensimmäiseksi mainittakoon keskiviikkona saapunut, odotettu Kennelliiton kirjekuori, josta löytyi vahvistus kennelnimelle Dawill. Kennelnimestä huolimatta ensimmäisiä Dawill-pentuja saadaan odottaa ainakin ensi vuoteen, toistaiseksi pääasia oli saada meidän laumalle jonkinlainen "tiiminimi".
Sitten näyttelyuutisiin. Tänään oli vuorossa jokavuotinen perinnenäyttely, jota ei voi missata: Voittaja 2007 Helsingin Messukeskuksessa. Pikkuinen apinamme Ada yllätti kaikki, tai ainakin omistajansa, olemalla paras narttu -luokan kolmas ja saaden kolmannen sertinsä, joka viimeisteli Adalle Suomen muotovalio -tittelin. Adan nimen edessä komeilee siis jatkossa FIN MVA.

Voittaja 2007, Helsinki KV 8.12., tuomari Ritva Raita, Suomi
Ada AVO ERI 1 PN-3 SERT FIN MVA VARA-CACIB
Molly NUO ERI 1 PN-4 VARA-SERT

Adan arvostelu: "Jäntevä, erinomaisesti liikkuva narttu. Erittäin hyvä ilmeikäs pää. Hyvä purenta ja korvat. Hyvä ryhti ja ylälinja. Hyvin kulmautunut ja liikkuu kaikin puolin hyvin. Pitää liikkeessä häntää korkealla." 

27.9. Viime viikonloppuna oli vuorossa Eckerön inttinäyttely Ahvenanmaalla. Tuliaisina 2 cacib:ia, 2 sertiä, VSP, ROP ja RYP-2, joten paremmin ei olisi voinut mennä.

Eckerö KV 23.9., tuomari Paul Scanlon, Irlanti
Arno NUO ERI 1 PU-1 SERT CACIB ROP RYP-2
Molly NUO ERI 1 PN-1 SERT CACIB VSP

17.9. Loistavia uutisia Latviasta: Helgasta (LV & EST JCH BALTJW-06 Rocco's Collar Helga Hufflepuff) on tullut Latvian muotovalio! Kyseessä on H-pentueen ensimmäinen, toivottavasti ei viimeinen, muotovalio, joten allekirjoittanut itse kera H-pentueen ylpeän Hulda-emän on aivan onnensa kukkuloilla.  Tästä on hyvä jatkaa...

Ventspils, Latvia 9.9., tuomari Yuri Gergel, Ukraina
Helga AVO 1/1 SA PN-1 SERT ROP

10.9. Viime viikonloppuna Riina-Kaisa matkusti Ruotsiin Arnon ja Mollyn kanssa näyttelemään paikallisissa näytelmissä. Tulokset viikonlopulta ovat seuraavat:

Sofiero, Ruotsi 9.9., tuomari Britta Roos-Börjeson, Ruotsi
Arno NUO 1/1, SA, PU-3, SERT
Molly NUO 1/3, SA

Bjuv, Ruotsi 8.9., tuomari Michael Kirby, Irlanti
Arno NUO 1/3, KP
Molly NUO 1/1, SA, PN-2, ROP-nuorten luokan koira, BIS-nuorten luokan koira

2.9. Taas olisi aika päivittää uusimmat näyttelytulokset... Viime viikonloppuna olivat vuorossa Tervakosken kansainvälinen näyttely ja STJ:n päänäyttely Terri-Eri 2007, joista tuli ihan mukavaa menestystä.
Jättipotti räjäytettiin kuitenkin vasta tänä viikonloppuna Vantaan näyttelyssä, jossa Molly oli ROP ja RYP-1!!! Hienoa, upeaa, mahtavaa! Muutkaan Rocco's Collar -jengiläiset eivät jääneet huonommiksi: kaikki voittivat luokkansa, ja saatiinpa plakkariin myös seuraavat sijoitukset: PU-1 & VSP (Arno), PU-2 (FIN MVA Rocco's Collar Rocking Around "Bongo") ja PN-2 (FIN MVA Royal Rockstar "Puhi"). Lisäksi Rocco's Collar -kasvattajaluokka oli ROP-KASV & BIS-4-KASV. Eli ei hassumpi päivä siis...   

Vantaa 1.9., tuomari Stefan Sinko, Slovenia
Arno NUO ERI 1 PU-1 SERT VSP
Molly NUO ERI 1 PN-1 SERT ROP RYP-1

STJ:n päänäyttely Terri-Eri 2007, Helsinki 26.8., tuomari David Winsley, Iso-Britannia (kennel Davmar)
Arno NUO ERI 2
Molly NUO ERI 2 PN-3 vara-SERT

Tervakoski KV 25.8., tuomari Inger Hansson, Ruotsi (kennel Wictory's)
Arno NUO ERI 1 PU-2 vara-SERT vara-CACIB
Molly NUO ERI 3

20.8. Kesän viimeinen näyttely Adan osalta koitti eilen Heinolassa. Pikkuapina voitti avoimen luokan, jossa oli 8 narttua, ja oli paras narttu -luokassa toinen saaden vara-sertin. Ada ja matkassa mukana ollut velipoika Lenny, joka oli AVO ERI 3, olivat myös mukana Rocco's Collar - kasvattajaluokassa, joka oli ROP-KASV.
Rotukehän jälkeen Ada kävi vielä pyörähtämässä junior handler -kilpailussa Lotta Gustavssonin kanssa, ja mukavasti kuulemma meni sielläkin, vaikkei sijoitusta tällä kertaa tullutkaan.
Kiitos kivasta näyttelyseurasta Riina-Kaisalle, Lotalle ja Linnasmaan Anjalle!

Heinola 19.8., tuomari Joyce O'Connor, Irlanti
Ada AVO ERI 1 PN-2 vara-SERT
Molly NUO ERI 1 PN-1 SERT ROP
Lenny AVO ERI 3
Arno NUO ERI 1 PU-2 vara-SERT

29.7. Viime päivityksestä alkaa olla aikaa, joten eiköhän ole syytä päivittää uusimpia näyttelytuloksia. Tuoreimmat ovat Porin kansainvälisestä näyttelystä tältä päivältä, jolloin Huldakin pääsi pitkästä aikaa kehään ja tulos oli hieno: Hulda voitti valioluokan ja oli lopulta paras narttu -luokassa kolmas Ada-tyttären ollessa toinen. Ilmeisesti pojasta polvi tosiaan paranee, kun tytär kiilaa äitinsä ohi.

Pori KV 29.7., tuomari Pedro Sanches Delerue, Portugali
Ada AVO ERI 1 PN-2 vara-SERT vara-CACIB
Hulda VAL ERI 1 PN-3
Arno NUO ERI 1 PU-1 SERT CACIB VSP
Molly NUO ERI 2
Sophie VAL ERI 2 PN-4

Vantaa 28.7., tuomari Dan Ericsson, Ruotsi
Arno NUO ERI 1 PU-1 SERT ROP RYP-2
Molly NUO ERI 2
Ada AVO ERI 2

Hyvinkää 22.7., tuomari Marja Salminen, Suomi
Arno NUO ERI 1 PU-1 SERT VSP
Molly NUO ERI 1 PN-2 SERT
Ada AVO ERI 1
Sophie VAL ERI 2

Pello 22.7., tuomari Tarmo Viirtelä, Suomi
Lenny AVO ERI

Kokkola KV 15.7., tuomari Marina Giudetti, Italia
Arno NUO ERI 1 PU-2 SERT vara-CACIB
Lenny AVO ERI
Molly NUO ERI 1 PN-1 SERT CACIB ROP RYP-2
Ada AVO ERI 2
Sophie VAL ERI 2

Orivesi 14.7., tuomari Paavo Mattila, Suomi
Arno NUO ERI 1 PU-3 vara-SERT
Molly JUN ERI 1 PN-1 SERT VSP
Sophie VAL ERI 1 PN-2

Porvoo 8.7., tuomari Ingrid Borchorst, Tanska
Arno NUO ERI 1 PU-1 SERT VSP
Lenny AVO ERI 3 PU-4
Molly JUN ERI 1 PN-1 SERT ROP RYP-1 BIS-2
Ada AVO ERI 1
Sophie VAL ERI 3 PN-4

3.7. Ihan ensimmäiseksi haluan toivottaa oikein paljon onnea kaikille H-pentueen 2 vuotta täyttäville synttärisankareille!
Toisekseen voitaneen kertoa Arnon jatkaneen menestystä myös koto-Suomessa. Plakkarissa on jo kaksi Suomen sertiä, CACIB ja viime sunnuntain ROP ja RYP-3 Karjaan kansainvälisessä näyttelyssä. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin koitoksiin...

14.6. Lenny kävi eilen ensimmäisenä H-pentueesta silmä- ja polvitarkastuksessa, ja sekä silmät että polvet todettiin terveiksi. Viime viikonloppuna oli erikoisnäyttely- ja Open Show-tapahtuma Cairn Ring 2007 Ikaalisten kylpylässä. Itse en valitettavasti päässyt paikan päälle, mutta Arno, Sophie ja Molly olivat kyllä paikalla edustamassa. Ada pääsee kehiin vasta heinäkuun puolella, ja saa nähdä, josko kotitonttu-Huldakin kävisi kesän aikana jossain näyttelyssä kokeilemassa, vieläkö showgirl saa pidettyä show'taan yllä.

Erikoisnäyttely, Ikaalinen 9.6., tuomari Bill Cammish, Iso-Britannia
Arno NUO ERI 1 vara-SERT
Molly JUN ERI 4
Sophie VAL ERI 4

Epävirallinen Open Show, Ikaalinen 10.6., Alan Felters, Iso-Britannia
Arno NUO ERI 1 PU-4
Molly NUO ERI 2 PN-5
Sophie AVO EH (valioluokkaa ei ollut, vaan valiotkin olivat avoimessa)

23.5. Hienoja uutisia olisi jälleen kerran tarjolla. Toinen ihana Aapelimme, Arno, jatkaa Keski-Euroopan valloitustaan, ja nyt plakkarista löytyvät jo ensimmäiset CACIB:it ja yksi ryhmäsijoitus lisää, tällä kertaa RYP-3. Tyttö-Aapelimme, Ada, avasi näyttelykautensa Helsingin kansainvälisessä näyttelyssä Arnoa vaatimattomammin mutta kuitenkin oikein mukavasti ollen NUO ERI 1. Sophien nimen edessä komeilee nykyään titteli FIN MVA, sillä pikku kengurumme kehäkettuili itsensä valioksi Raumalla.

Helsinki Aptus KV 20.5., tuomari Per Iversen, Norja
Ada NUO ERI 1
Arvostelu (vapaa suomennos): Hyvin harmoninen. Hyvät mittasuhteet. Ihana pää ja ilme. Erinomainen kaula. Hyvä etuosa. Hyvä runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Liikkuu hyvällä draivilla sivusta. Hyvä karvanlaatu. Hyvin esitetty.

Rauma 19.5., tuomari Britta Roos-Börjeson, Ruotsi
Sophie AVO ERI 1 PN-2 SERT FIN MVA

St. Gallen KV, Sveitsi 13.5., tuomari L. Tchistiakova, Venäjä
Arno NUO ERI 1 SERT CACIB

St. Gallen KV, Sveitsi 12.5., tuomari A. Korosz, Unkari
Arno NUO ERI 1 SERT CACIB ROP RYP-3

24.4. Viime päivityksestä alkaa olla aikaa, joten tässä hieman näyttelytuloksia menneiltä viikoilta sekä kotimaasta että ulkomailta. Arno-poika räjäytti potin Saksassa 14.4. ollen upeasti Best in Show! Eivätkä tulokset muutenkaan huonoilta näytä, junnumme Mollykin on saanut ensimmäisen sertinsä oltuaan VSP Kokemäen ryhmänäyttelyssä.

Erfurt KV, Saksa 15.4., tuomari Z. Fon Zidar, Slovenia
Arno ERI 1, JUN-SERT, ROP, VDH & KfT JMVA

Erfurt, Saksa 14.4., tuomari B. Hasselgren, Ruotsi
Arno NUO, ERI 1, SERT, ROP, BIS
 Arno BIS

Tampere KV 25.3., tuomari Adolfo Spector, Argentiina
Molly JUN ERI 1
Sophie AVO ERI 2

Kokemäki 17.3., tuomari Harto Stockmari, Suomi
Molly JUN ERI 1 PN-1 SERT VSP
Sophie AVO ERI 1 PN-3
 Molly VSP (kuva: Tuula Aho)

Offenburg KV, Saksa 11.3., tuomari E. Clerc, Sveitsi
Arno JUN ERI 1 JUN-SERT

5.3. Hienoja näyttelyuutisia Saksasta! Viime viikonloppuna pidettiin Münchenissa kaksi näyttelyä, ja Arno-poika jatkoi hyvää voittoputkeaan.

München KV, Saksa 3.3., tuomari P. Machetanz, Saksa
Arno JUN ERI 1, JUN-SERT

München KV, Saksa 4.3., tuomari E. Heidecker, Itävalta
Arno JUN ERI 1, JUN-SERT, ROP, BIS1-juniori, BIS-4

13.2. Hyviä uutisia Sveitsistä: Arno osallistui Fribourgin kansainvälisiin näyttelyihin viime viikonloppuna ja tulokset olivat hienoja:

Fribourg KV, Sveitsi 10.2., tuomari G. Schwab, Luxemburg
Arno JUN ERI 1 JUN-SERT BIS-2-juniori

Fribourg KV, Sveitsi 11.2., tuomari Ch. Rossier, Sveitsi
Arno JUN ERI 1 JUN-SERT JUN MVA ROP

7.2. Uusi vuosi on alkanut Huldan Hovissa hyvin rauhallisissa merkeissä. Ada on kalju eli pikkuapina pääsee apinoimaan kehiin vasta kesän kynnyksellä. Hulda on sellainen puolikalju kotirouva, joka on näyttelytauolla toistaiseksi.
Kun eivät näytelmiin pääse, tytöt järjestävät ihan itse itselleen ohjelmaa: välillä sisustetaan eli raahataan omaa petiä paikasta toiseen ja välillä leikitään stailisteja pihistämällä ja piilottelemalla ihmisten vaatekappaleita ja hiuslenkkejä.
Lenkkeilyssäkin omatoimisuus on vallalla: lenkkeily tapahtuu pääasiassa vapaana, kun lumi toi mukanaan mahdollisuudet pelto- ja metsälenkkien tekemiseen, jolloin hihnoja ei tarvita koko lenkin aikana välttämättä lainkaan, sillä omasta kotipihasta pääsee puistoon ja puistosta pellolle ja metsään.

Ulkomailla sen sijaan tapahtuu enemmän... Sveitsissä tällä hetkellä asuva Arno on tullut isäksi. Trumpington's-kennelin R-pentue syntyi viime sunnuntaina 4. helmikuuta, emänä CH Trumpington's Holly. Lisää pentueesta täältä.