Vuosi 2009

13.12. Messari on nyt nähty ja koettu eli näyttelykausi on tältä vuodelta saatu päätökseen. Addie teki debyyttinsä virallisissa luokissa saaden eilen lauantaina EH:n ja tänään sunnuntaina ERI:n. Ihan tyytyväisiä ollaan, erityisesti eiliseen jolloin esiintyminen sujui tämänpäiväistä paremmin, tästä on hyvä jatkaa. Tänään tuli myös pyörähdettyä Rottriver's-kasvattajaluokan kanssa BIS-kehässä, mutta sijoitukset menivät tällä kertaa toisaalle.
Cairnien lisäksi myös norfolkinterrierien kehän laidalla tuli vietettyä aikaa, sillä näyttelyhihnan päähän osui handlattavaksi ekaa kertaa norfolkki. Yhteistyö Pyryn (Heilurihännän Black Jack) kanssa toimi kuitenkin paremmin kuin hyvin: eilen tuloksena oli Juniorivoittaja-tittelin lisäksi paras uros -luokan kolmossijoitus ja ensimmäinen serti. Tänään meni vieläkin hienommin, sillä Pyry voitti urokset saaden sekä Pohjoismaiden Juniorivoittaja- että Pohjoismaiden Voittaja-tittelit kera toisen sertinsä. Onnittelut omistajille!

JV-09 PMJV-09 PMV-09 Heilurihännän Black Jack "Pyry"
Pyry PU-1 VSP (kuvat: Anna Sävilammi)

"Pohjoismaiden Voittaja 2009" Helsinki 13.12., tuomari Harri Lehkonen
Addie JUN ERI
Addien arvostelu: "Hyvänkokoinen, ikäisekseen hyvin kehittynyt reipas narttu. Kaunis pää ja ilme. Tasapainoiset kulmaukset. Oikeanlaatuinen turkki. Hyvä luonne. Kaipaa kehätottumusta. Erinomaiset liikkeet. Lupaava yksilö."

"Voittaja 2009" Helsinki 12.12., tuomari Ronald Irving, Iso-Britannia
Addie JUN EH

18.10. Melkein kaksi kuukautta on vierähtänyt ilman kuulumisten päivitystä, mutta syy on harvinaisen yksinkertainen: koiraharrastukset ovat kesän jälkeen jääneet vähemmälle ja arkinen aherrus opiskelun parissa ottanut vallan. Siitä huolimatta aina on aikaa nopealle näyttelyreissulle eteläiseen naapurimaahamme. Viime vuoden tapaan suuntasimme Rakveren lokanäyttelyyn Viroon, ja tulokset olivat tälläkin kertaa oikein mukavat: Ada oli rotunsa paras tullen Viron muotovalioksi. Lämpimät kiitokset Lindalle loistavasta matkaseurasta ja ylipäätään oikein hauskasta reissusta! Kenties ensi vuonna taas uudestaan...

Rakvere, Viro 17.10., tuomari Harri Lehkonen
Ada VAL ERI 1, PN-1, SERT, EE MVA, ROP
Adan arvostelu: " Hyvänkokoinen, ryhdikäs narttu. Miellyttävä pää. Erittäin hyvin kulmautuneet raajat, hyvät mittasuhteet. Kaunis, karkea turkki. Esiintyy hyvin ja liikkuu hyvällä askeleella."

30.8. Jälleen kerran olisi tarjolla oikein mukavia tuloksia kuluneelta viikonlopulta - ja tällä kertaa teemalla "ei omena kauas puusta putoa"... Lauantaina Suomen Terrierijärjestön erikoisnäyttelyssä kehässä kävi pyörähtämässä vauhdikas kehäkonkarimme Hulda, joka oli taasen rotunsa paras veteraani. Sunnuntaina näyttelydebyyttinsä teki Huldan tyttärentytär Milli (Dawill Mind Twister), joka oli Köyliön pentunäyttelyssä omistajansa Eveliina Lehmijoen handlaamana rotunsa paras pentu. Hienoa, Eve & Milli, ja vielä kerran onnea lupaavasta alusta näyttelyrintamalla!

Suomen Terrierijärjestön erikoisnäyttely Helsingissä 29.8., tuomari Anna-Lena Munkvall, Ruotsi
© kennel Coastal
Hulda VET ERI 1, ROP-VET
Huldan arvostelu: "Härlig veteran tik. Utmärkt huvud och uttryck, korrekt bett med alla tänder i behåll, välplacerade öron. Tillräckliga vinkalr fram och bak, utmärkt topline, välplacerade svans. Rör sig alldeles fantastiskt för åldern."
Vapaasti suomennettuna: "Ihana veteraaninarttu. Erinomainen pää ja ilme, oikea purenta ja kaikki hampaat "tallessa", oikein asettuneet korvat. Riittävät kulmaukset, erinomainen ylälinja, oikein asettunut häntä. Liikkuu aivan fantastisesti ikäisekseen."

Pentunäyttely Köyliö 30.8., tuomari Harto Stockmari (kennel Sassatown)

Milli PEK 1, KP, PNP-1, ROP-pentu

16.8. Jotenkin hyvin mystisesti se aika vain rientää eikä kiireiltään ehdi edes kotisivuja päivitellä... Tänä kesänä vauhdikkaan paluun takaisin kotimaan kehiin tehnyt rakas supermummelimme Hulda on ehtinyt käymään neljässä näyttelyssä sitten viime päivityksen ja tulokset ovat oikein mukavia: kaikissa näyttelyissä Hulda on ollut rotunsa paras veteraani sekä Turun kaikkien rotujen näyttelyssä päivän neljänneksi kaunein veteraani parantaen tulosta seuraavana päivänä Honkajoen ryhmänäyttelyssä näyttelyn kauneimmaksi veteraaniksi.
Näillä tuloksilla Hulda nousi Cairnterrierikerhon Vuoden veteraani -kilpailun kärkeen, mutta saa nähdä, kauanko johtopaikka säilyy, sillä kehiin on tänä vuonna astunut muitakin reippaita veteraaneja. Joka tapauksessa nyt kyllä kelpaa, erityiskiitokset asianosaisille (Riinalle handlauksesta, Sailalle kyydistä Honkajoen ryhmiksestä BIS-kehien odottelun jälkeen kotiin, Mikalle ja Sassalle kuvista) ja totta kai iso kiitos myös kaikille onnittelijoille jne. Parin viikon päästä näyttelykiertue taas jatkuu eli sitä odotellessa...

Honkajoki 9.8., tuomari Lessi Chistyakova, Venäjä, BIS-VET-tuomari Lesley Chalmers, Uusi-Seelanti
Hulda VET ERI 1, PN-4, ROP-VET, BIS-1-VET
Huldan arvostelu: "Very typical female. Excellent condition for her age. Lovely head proportions, dark eyes, typical expression. Strong bone. Excellent body substance. Strong topline. Tail could be more high set. Excellent coat, nice presentation."
Vapaasti suomennettuna: "Erittäin tyypillinen narttu. Erinomaisessa kunnossa ikäisekseen. Ihastuttava pää, tummat silmät, tyypillinen ilme. Vahva luusto. Erinomaiset lihakset. Vahva ylälinja. Häntä voisi olla ylemmäs kiinnittynyt. Erinomainen turkki, kivasti esitetty."

Elonäyttely Turku 8.8., tuomari Igor Selimovic, Kroatia, BIS-VET-tuomari Petru Muntean, Romania
Hulda VET ERI 1, ROP-VET, BIS-4-VET
Huldan arvostelu: "Excellent type. Well built. Nice head and neck. Excellent topline and angulation. Excellent coat. Move easy."
Vapaasti suomennettuna: "Erinomaista tyyppiä. Hyvin rakentunut. Kiva pää ja kaula. Erinomainen ylälinja ja kulmaukset. Erinomainen turkki. Liikkuu vaivattomasti."
Kuvat: Mika Huolman

Pori KV 1.8., tuomari Dubravka Reicher, Kroatia
Hulda VET ERI 1, PN-4, ROP-VET
Huldan arvostelu: "8 years. Correct head. Very good neck and topline. Very good angulations and movement. Very good coat. Correct bite. Impression of a well-balanced dog. Quite a nice veteran!"
Vapaasti suomennettuna: "8-vuotias. Oikeanlainen pää. Erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Erittäin hyvät kulmaukset ja liikkeet. Erittäin hyvä turkki. Oikeanlainen purenta. Antaa vaikutelman tasapainoisesti koirasta. Varsin mukava veteraani!"

Helsinki 25.7., tuomari Tino Pehar, Kroatia
Hulda VET ERI 1, PN-3, ROP-VET
Huldan arvostelu: " 8 years old. Still in excellent condition. Excellent type. Excellent head with very nice eye shape. Correct ear-set. Excellent body structure. Excellent movement for her age."
Vapaasti suomennettuna: "8-vuotias, edelleen erinomaisessa kunnossa. Erinomaista tyyppiä. Erinomainen pää ja erittäin kivan muotoiset silmät. Oikeanlainen korvien asento. Erinomainen rungon rakenne. Erinomaiset liikkeet ikäisekseen."

15.7. Kyllä nyt kelpaa päivitellä kotisivuja... Sunnuntaina lähdettiin yhdessä meidän pikku-Addien, Sailan (kennel Naa-Naan) ja Sailan norfolkinterrieripentu Pihkan (Naa-Naan Suklaasydän) kanssa Riihimäen pentunäyttelyyn. Kannatti lähteä keskenkasvuisten kakaroiden kanssa matkaan, sillä Karin Bergbomin tuomaroitavana Addie oli ROP- ja RYP-2-pentu terrieriryhmän voiton mennessä Pihkalle. Vielä kerran kiitos loistavasta matkaseurasta ja onnittelut Pihkan menestyksestä Sailalle! 

Pentunäyttely Riihimäki 12.7., tuomari & ryhmätuomari Karin Bergbom
Addie PEK 1, KP, PNP-1, ROP-pentu, RYP-2-pentu

Maanantaina palauduttiin maanpinnalle pienimuotoisessa pentutapaamisessa. Paikalle saatiin Adan ja Santun pentueen Satakunnan edustus eli Milli (Dawill Mind Twister) Noormarkusta ja Jyry (Dawill Mind Magic) Porista (kotiin kasvamaan jätetty Addie oli toki myös paikalla). Täytyy todeta, että pennuista on kasvanut ihanan reippaita ja nättejä, kuvasatoa lapsosista löytyy Addien omalta sivulta sekä M-pentueen sivulta. Suuri kiitos vierailusta sekä Millin että Jyryn perheelle ja totta kai maailman parhaalle kuvaajalle, Lindalle (kennel Leaftribe)!

 Vasemmalta Milli, Jyry ja Addie

3.7. Sylin täydeltä synttärionnea 4 vuotta täyttäville H-pentueen pojille: Aksulle, Lennylle, Natelle ja Onnille! Ja siskoille eli kotiin jääneelle Adalle ja kauas Latvian Riikaan asti muuttaneelle Helgalle välitetään synttärionnittelut totta kai myös.

  H-pentue 3 vk

26.6. Noh, eipä se päivittämisaktiivisuus näyttelykauden alkamisen myötä ole paljoa kasvanut... Eli päivitellään kerralla sitten kaikki neljä näyttelyä, joissa on tullut pyörähdettyä. Hulda teki debyyttinsä vetskuluokissa vaihtelevilla tuloksilla, saa nähdä, miten vaihtelevasti loppukesä sujuu. Addie sen sijaan yllätti kaikki (tai ainakin tämän kasvattaja-omistajansa) olemalla 4,5 kuukauden iässä cairnien Open Show'ssa VSP-pentu, se yhdistettynä Huldan ROP-veteraaniin ja paras narttu -luokan toiseen sijaan samaisessa näyttelyssä kruunasi kivan viikonlopun Ikaalisten Kylpylässä CairnRing-tapahtumassa. Kiitokset mukavasta seurasta erityisesti hotellikämppis-Tiinalle ja Riina-Kaisalle, Riinalle kiitos totta kai myös loistavasta handlauksesta! Hetkeksi hiljennymme muihin puuhiin, ja palaamme uusien näyttelytulosten kera taas heinäkuun loppupuolella.

Cairnterrierien Open Show 7.6. Ikaalisten Kylpylässä, tuomari Krister Ohlander (kennel Rottriver's)

Addie BABY 1, KP, PNP-1, VSP-pentu

Hulda VET ERI 1, PN-2, ROP-veteraani

Cairnterrierien erikoisnäyttely 6.6. Ikaalisten Kylpylässä, tuomari Ann Wall (kennel Shearwater)
Hulda VET EH 2

Helsinki 30.6., tuomari Anne Sume, Viro
Siinu JUN EH
Hulda VET ERI 1, VSP-veteraani

Rauma 23.5., tuomari Letitia Bett, Kanada
Siinu JUN H
Hulda VET EH 1

10.5. Kevät tuli ja on melkein jo mennytkin ennen kuin uutisia saadaan päivitettyä näille kotisivuille... Mitään ihmeempiä ei silti ole tapahtunut. Siinu on kouluttautunut sekä arkitottelevaisuuden puolella äitini kanssa että näyttelytreeneissä omissa käsissä, ja silmä- ja polvitarkastuksessakin se käväisi saaden täysin puhtaat paperit eli terveet 0/0 polvet eikä mitään löydöksiä silmistä. Lisäksi hovikuvaajamme Linda otti eilen metsälenkin jälkeen neitokaisesta ihan uusia kuvia (kuvien look on siis täysin au naturel, ja kuvat myös todistanevat oikeanlaatuisen cairnturkin lianhylkivyyden: eivätpä näy kaikenmaailman metsämudat vaaleassakaan turkissa ). Tarkastustulokset ja kuvat löytyvät Siinun omalta sivulta.

Adan ja Santun pennutkin kasvavat suorastaan kohisten. Kaikilta sisaruksilta on saatu kuulumisia ja kuvia tasaiseen tahtiin, ja hyvin sujuu lapsosten kanssa. Kovin ihania ja iloisia ovat kuulemma kaikki, ja pennuiksi suhteellisen rauhallisia, vaikka osaavatkin ottaa ilon irti vaikkapa ulkosalla vapaana juostessaan. Kovapäisyyttä esiintyy kuitenkin yhä edelleen, ja sisarusten tavatessa toisiaan livenä ei pieniltä tappelunpoikasilta ole leikin lomassa vältytty. Luonnetta ei siis puutu, ja ulkonäöltäänkin ne ovat omaan silmään suhteellisen lupaavia, joten kenties kehissä tavataan muitakin kuin tuota omaa Addieä.

Näyttelykausi avataan osaltamme muutaman viikon päästä, joten siitä eteenpäin uutispäivityksiä tulee varmaan hieman useammin. Kehäketun taitoja pääsevät ensimmäisinä kokeilemaan junnu-Siinu ja vetsku-Hulda, saas nähdä, miten kaksikon käy, kumpikaan ei ole ollut kehissä puoleen vuoteen. Addie pääsee näyttelemään oman debyyttinsä näillä näkymin cairnterrierien erikoisnäyttelyviikonlopussa Ikaalissa kesäkuun alussa, sillä nuorenahan se on vitsa väännettävä... Seuraavaan uutispäivitykseen asti toivottelemme kaikille kauniita ja aurinkoisia kevätpäiviä!

23.3. Äkkiä se kaksi kuukautta kului, ja nyt on lapset lähetetty maailmalle. Tosin ennakkosuunnitelmista poiketen yksi pentu jäi omiin käsiin: pentueen musta lammas (ihan kirjaimellisesti siis, kyseessä pentueen tummin) sulatti isäni sydämen ja on nyt sitten enemmän tai vähemmän yhteisomistuksessa isäni kanssa. Addison eli tutummin Addie on ajoittain hyvinkin tulisieluinen tapaus, saa nähdä, kuinka topakka täti pikkutytöstä kasvaa.

Eivätkä ne sisarukset jää luonteessa kovin paljoa jälkeen. Kotiutuminen sujui kaikilta mukavasti, ja vaikka omistajat ovatkin pääasiassa käyttäneet omista pennuistaan puhuessaan mm. adjektiiveja innokas, iloinen ja ihastuttava, olen saanut kuulla myös rajojenkokeilusta ja pienestä uhmasta. Huvittavinta oli lukea, kuinka eräs pennuista "on murissut ja ärissyt joka suuntaan". Kuulostaapa tutulta: myös Addie omaa kokoaan huomattavasti isomman egon, eikä kirppu vielä oikein ymmärrä, mikseivät aikuiset koirat ota näitä "uhkailuja" tosissaan. Näissä pennuissa todella toteutuu sanonta siitä, että cairn on iso koira pienessä paketissa. Sitä vain sopii ihmetellä, miten yltiökiltistä Adasta ja suhteellisen rauhallisesta Santusta tuli tuollaisia riiviöitä.  Noh, kyllähän luonnetta pitää olla, ja pentujen ulkonäköönkin ollaan tyytyväisiä. Mielenkiinnolla siis odotellaan, millaisia pennuista kasvaa.

Ohessa vielä muutamia omistajien lähettämiä kuvia pennuista uusissa kodeissaan: Wäinö avaamassa vuodesohvaa (kuva: perhe Sorjonen)
Milli poseeraa (Millin kuvat: Eveliina Lehmijoki)
Millillä alkaa jo olla näyttelyseisonta hallussa

18.1. Adan ja Santun (Sanderfield State of Mind) pitkään suunniteltu ja toivottu pentue näki tänään päivänvalon. Pentueeseen syntyi 2 narttu- ja 3 urospentua. Sekä onnellinen emä Ada että pennut voivat hyvin.
Ylpeä äiti ja lapsoset rivissä