Vuosi 2010

29.11. Viimeisimmästä päivityksestä on kulunut yli 4 kuukautta, joten olisi varmasti syytä kertoa uusimpia kuulumisia... Omien koirien näyttelykausi oli tänä vuonna kovin lyhyt eli neljä näyttelyä, mutta ei kai sitä enempää tarvitsekaan käydä, jos toivotut tulokset saadaan niin vähällä vaivalla  Adan neljän näyttelyn saldo oli paras narttu -sijoitukset 1.-4., ja Addie sai kolmesta näyttelystään 2 sertiä ja yhden vara-CACIBin, joten ei voi olla muuta kuin todella tyytyväinen. Näyttelyissä tuli kierrettyä enemmän muiden koirien kanssa, joten näyttelyhihnan päästä on löytynyt kesän ja syksyn mittaan omien kasvattien lisäksi Naa-Naan mäyräkoiria. Sama meininki jatkuu ensi viikolla Messarissa, missä minut on mahdollista tavata sekä cairni-, norfolkki- että mäykkykehien laidalla.
Joka syksyiseksi perinteeksi on muodostunut näyttelyreissu Viroon yhdessä colliekasvattaja-Lindan (kennel Leaftribe) kanssa. Aiemmin matkakohteena on ollut Rakvere, mutta tällä kertaa suunnattiin Sillamäeen. Matkaan napattiin yksi cairn eli Dawill Mind Twister "Milli" ja yksi collie eli Leaftribe Old Black Joe "Blacky", ja tulokset puhukoot puolestaan: 2*SERT, ROP ja VSP. Näyttelypäivän aamuna Tallinnassa autoa lumihangesta kaivaessa kävi kyllä mielessä lähteä samantien takaisin Suomeen, mutta ajaminen läpi lumimyrskyn kannatti... Kiitokset Lindalle mahtavasta matkaseurasta, pian taas uudestaan!
Tähän loppuun vielä pentu-uutisia: Ada on astutettu Cashillä, joten pieniä cairnvauvoja toivotaan syntyväksi tammikuun puolenvälin paikkeilla. Lisää tietoa tulevasta pentueesta löytyy Pentueet-sivulta.
Tässäpä kaikki kuulumiset tämän loppuvuoden osalta. Toivotan kaikille mukavaa joulun odotusta ja railakasta uutta vuotta! Lisää kuulumisia siis vasta ensi vuoden puolella.

Sillamäe, Viro 27.11., tuomari Astrid Lundava, Viro
Milli NUO ERI 1, PN-1, SERT, ROP

6.7. Helle senkun jatkuu - ja niin jatkui myös näyttelymenestys viime viikonloppuna! Lauantaina Forssassa tuli narttujen tuplavoitto, kun sekä Addie ja Ada voittivat luokkansa äidin viedessä tällä kertaa loppupeleissä pidemmän korren tyttärensä edestä: lopputuloksena Ada paras narttu ja VSP Addien jäädessä paras narttu -luokan toiseksi saaden toisen SERTinsä! Sunnuntaina jatkettiin Porin kansainvälisessä näyttelyssä, missä Ada yllätti jälleen ollen paras narttu -kisan toinen vara-CACIBin kera. Addie oli tällä kertaa nuorten luokan kolmas, mikä kelpo suoritus toki sekin. Kiitokset loistavasta (ja hyvin lämpimästä) viikonlopusta erityisesti Riina-Kaisa Niemelle ja Tiina Markulalle!
Lisäksi vielä tätäkin kautta suuren suuret onnittelut lauantaina 5 vuotta täyttäneille H-pennuille! Jos Adan synttäripäivä kului menestyksekkäästi näyttelyssä, voisin veikata, että sisaruksilla meni vielä paremmin: lahjoja ja rapsutuksia sateli rakastetuille perheenjäsenille kodeissaan ja kesämökeillä.

Pori KV 4.7., tuomari Laurent Pichard, Sveitsi
Addie NUO ERI 3
Addien arvostelu: "Nice looking. 17 months. Well put together. Correct head. Well set ears. Typical expression. Scissor bite. Excellent shoulders. Proper ribcage. Correct hindquarters. Slightly narrow behind. Sound mover. Well presented."
Ada VAL ERI 1, PN-2, vara-CACIB
Adan arvostelu: "Proper breed type. 5 years. Shown in good condition. Good length of body. Proper shoulders. Correct eyes, form and colour and expression. Slightly loose elbows. Correct hindquarters. Slightly narrow behind. Medium lenght of neck. Well presented.

Forssa 3.7., tuomari Igor Selimovic, Kroatia
Addie JUN ERI 1, PN-2, SERT
Addien arvostelu: "In developing. Excellent type. Good size and proportions. Good line of the head. Good topline and angulation. Good front. Good coat texture. Moves easily in excellent balance."
Ada VAL ERI 1, PN-1, VSP
Adan arvostelu: ""Excellent type. Nice looking head. Good expression. Good body structure. Good front, topline and angulation. Good coat. Good balance in side movement."

20.6. Ja erinomaisestihan meidän äiti-tytär -kaksikolle Kotkan kansainvälisessä näyttelyssä kävi, ja taas tuli todistettua, että pojasta polvi paranee - tai tällä kertaa tytöstä... Addie osallistui ekaa kertaa nuorten luokkaan, ja luokkavoiton lisäksi tuomarimme Marja Talvitie sijoitti Addien paras narttu -kisassa kolmanneksi kera ensimmäisen SERTin ja vara-CACIBin, kyllä nyt ollaan ylpeitä meidän pikkuneidistä! Ada tuli tyttärensä perässä paras narttu neloseksi, ei siis hassummin sekään. Vielä kerran kiitokset Lindalle matkaseurasta, Tuomen Katille Adan esittämisestä paras narttu -luokassa ja Mänttärin Annelle yleisestä avusta kehän laidalla. Ja totta kai suuren suuri kiitos kaikille onnittelijoille! Kahden viikon päästä näyttelykiertue jatkuu Forssan ja Porin näyttelyiden muodossa, silloinkin estradille pääsevät Addie ja Ada.

Kotka KV 20.6., tuomarina Marja Talvitie
Addie NUO ERI 1, PN-3, SERT, vara-CACIB
Addien arvostelu: "Hyvin kaunispäinen, reippaasti liikkuva, hyvärunkoinen. Hyvä ylälinja ja häntä. Aavistuksen pitkä lanneosa. Erinomaiset takakulmaukset. Ei saisi olla yhtään matalaraajaisempi. Erinomainen karva. Miellyttävä käytös."
Ada VAL ERI 2, PN-4
Adan arvostelu: "Takaa hieman ?-ahtaasti ja edestä leveästi liikkuva, hyvin kaunis tyttö. Hyvä kaula ja ylälinja. Oikein kannettu häntä. Erinomainen karva. Miellyttävä käytös."

30.5. Uuden vuoden uudet kujeet aloitettiin tänä vuonna harvinaisen myöhään. Adan tytär Milli (Dawill Mind Twister) on tosin kiertänyt omistajansa kanssa niin mätsäreitä kuin virallisiakin näyttelyitä pitkin kevättä, joten tätäkin kautta suuri kiitos aktiivisuudesta Evelle!

Even ja Millin taidonnäyte Lahden näyttelystä

Oma näyttelykausi startattiin Helsingin jäähallissa kansainvälisen Aptus Show'n muodossa. Mukana menossa olivat Ada ja näyttelydebyyttinsä tehnyt Adan poika Oiva (Dawill Mind of My Own). Oiva esiintyi kuin unelma, mutta oli kooltaan tuomarin makuun liian iso saaden EH:n. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, kiitos Tialle kun luotit Oivan haltuuni! Adalta löytyi intoa huomattavasti Oivaa vähemmän, mutta siitä huolimatta Ada ylsi paras narttu -kisan kolmanneksi.

Näyttelykausi jatkuu meidän osalta Kotkassa 20.6., silloin Adan seuraksi lähtee Äly ja Väläys -kaksikon toinen osapuoli eli Adan tytär Addie. Saa nähdä, miten silloin käy... 

"Aptus Show 2010" Helsinki KV 23.5., tuomari Andreas Schemel, Itävalta
Oiva JUN EH
Ada VAL ERI 2, PN-3

21.1. Uusi vuosi, uudet kujeet. Ainakin Addiellä todella on uudet kujeet menossa, pahempaa teini-ikää ei ole kenelläkään koiristamme aiemmin ollut. Olisi tosiaan pitänyt jättää pikkuneidille se pentuaikainen työnimi Gremlin, se olisi edelleen varsin kuvaava ilmaus... Osaa se kuitenkin olla ihan nätistikin silloin tällöin:

M-pennut täyttivät maanantaina vuoden, tätäkin kautta vielä oikein paljon onnea lapsukaisille omistajineen! Kovin iloisia ja innokkaita ovat kuulemma kaikki, ja Addien lisäksi myös muutamat muut ovat välillä ehkä vähän turhankin aktiivisia ja energisiä. Off-nappulaa ei ole ainakaan vielä löytynyt... M-pentueestä ensimmäisinä virallisiin terveystarkastuksiin ehtivät Addie ja Oiva (Dawill Mind of My Own) heti 1 vuoden ja 1 päivän ikäisinä. Oivalla sekä silmät että polvet olivat täysin terveet, Addiellä silmät puhtaat, mutta oikea polvi 1 eli lähes normaali vasemman ollessa 0 eli kliinisesti täysin normaali. Näin lieväasteinen patellaluksaatio ei aiheuta pienille ja kevyille koirille kipua eikä haittaa, joten jollei mitään muutoksia ilmene, Addieä tultaneen käyttämään suunnitellusti jalostukseen lähtökohtaisesti tervepolvisen uroksen kanssa sitten joskus.
Näin on siis lähtenyt meidän vuotemme käyntiin. Näyttelykehiin palaamme hieman keväämmällä sekalaisen seurakunnan kanssa. Hulda, joka muuten voitti kuin voittikin Cairnterrierikerhon Vuoden veteraani 2009 -kilpailun, lähtee varmasti ainakin jokuseen näyttelyyn pitämään M-pentueen nuorisoa kurissa ja nuhteessa. Pentuesuunnitelmiakin on tehty, saa nähdä, josko niitä laitettaisiin myös täytäntöön myöhemmin tänä vuonna...